Omenahyve on ollut Antellin suosituin leivonnainen jo yrityksen alkuajoista lähtien. Aikoinaan Omenahyvettä sai syödä ensimmäisissä Antellin kahviloissa ”niin palijo ku ilikesi” Katrin päivänä 25.11.

"Säätyläisrouva lähti itse pullaostoksille periaatteessa melko harvoin. Antellilla oli muuan houkutin, joka sai tämän periaatteen pahasti horjumaan ja pani rouvasväen tekemään vasiten asiaa. Se houkutin oli kahvila, josta oli tullut aikansa oululainen "kom hit -paikka”. Sinne ei useinkaan poikettu, vaan mentiin varta vasten enkkomikaffeille ja praatailemaan tuoreimmat juorut. Oikeastaan niistä kaffeistakaan ei aina niin perustettu, tärkeintä oli saada eteensä kunnon paakelsi ja sitten laittautua nautiskelemaan.

Tuon nautiskelun alkuun pääsi kuparisella piparkakun kokoisella Nikolain kymmenpennisellä, joka oli tavallisen paakelsin hinta. Mutta jos sattui olemaan oikein vauhti päällä ja tavallista isompi juoruvarasto tarjolla, kannatti uhrata kokonainen hilikku. Kaksikymmenviisipennisellä nimittäin sai äppelpaita, eli omenahyvettä niin paljon kuin ilikesi ottaa." *

Antellin Omenahyve valmistetaan edelleen alkuperäisen ohjeen mukaan, ja se onkin Suomen vanhin käytössä oleva täytekakkuresepti. Marengista, omenalohkoista ja vaniljakreemistä leivottu Omenahyve, tarjoiltuna vaniljakastikkeen kanssa, on edelleen asiakkaidemme ehdoton herkku, jota iliman ei kerta kaikkiaan voi olla.

* Jukka Ukkola, Antellin Juhlakirja