Saavutettavuustyökalut

Antell Suomen viidenneksi paras suuri työpaikka

Julkaistu 10.2.2017

Antell on listattu Suomen Parhaat Työpaikat -tutkimuksen suurten organisaatioiden sarjassa viidenneksi parhaaksi työpaikaksi vuonna 2017.

Tutkimus mittaa henkilöstön kokemusta työpaikastaan ja työhyvinvoinnin johtamisesta. Antell on sijoittunut jo neljä kertaa Suomen parhaiden yritysten joukkoon.

Antellilla uskotaan, että työhyvinvoinnilla on suora vaikutus henkilöstön toiminnalliseen tehokkuuteen. Hyvinvoiva työntekijä jaksaa paremmin ja pystyy käyttämään kaiken energiansa yhteisesti sovittujen tavoitteiden saavuttamiseen.

”Puhumme erinomaisesta työyhteisöstä ja sen tekijöistä ja haluamme, että jokainen työntekijä osallistuu erinomaisen työyhteisön rakentamiseen. Tiedostamme, että hyvällä johtamisella on suora vaikutus työhyvinvointiin,” Head of HRD Riitta Anttila kertoo.

Antellin arvot päivitettiin hiljattain ohjaamaan liiketoiminnan tekemistä. Uusien arvojen; välittämisen, ratkaisukeskeisyyden, maun ja innostuneisuuden halutaan edistävän Antellin yrityskulttuurin kehittymistä oikeaan suuntaan. Henkilöstö oli mukana arvojen sanoituksessa.

Antellin kaikessa toiminnassa on hyvä maku – jokaisen on mukava tulla töihin, asiakkaita ja työyhteisöä arvostetaan, tervehditään ja kiitetään. Vaikka tällaiset pienetkin asiat saattavat tuntua vähäpätöisiltä, on niillä silti suuri merkitys asiakaskokemuksen ja työhyvinvoinnin kannalta.

”Pienet eleet lisäävät arvostusta toisia ihmisiä kohtaan ja saavat työn maistumaan hyvältä. Tämän ansiosta myös asiakkaalle jää hyvä maku suuhun ja voimme aidosti sanoa olevamme yksi Suomen parhaista työpaikoista,” Anttila kiteyttää.

Lisätietoa:
Head of HRD Riitta Anttila, p. 020 770 2031, riitta.anttila@antell.fi
Toimitusjohtaja Tomi Lantto, puh. 020 770 2070, tomi.lantto@antell.fi

Lue lisää: http://www.greatplacetowork.fi/