Saavutettavuustyökalut

If Turun Antell-ravintolalle Joutsenmerkki

Julkaistu 31.8.2018

Image for If Turun Antell-ravintolalle Joutsenmerkki

If Turun Antell-ravintola on Suomen ensimmäinen henkilöstöravintola, jolle on myönnetty Joutsenmerkki uusimpien kriteerien mukaan.

Joutsenmerkitty ravintola ottaa ympäristön kokonaisvaltaisesti huomioon ja täyttää Joutsenmerkin tiukat vaatimukset.

”Henkilökuntamme tekee monipuolista työtä ravintolan ympäristökuormituksen vähentämiseksi”, Antellin liiketoimintajohtaja Tiina Nieminen kertoo.

”Ravintolamme noudattaa raaka-aineiden hankintaa ja käyttöä koskevia ympäristövaatimuksia. Joutsenmerkitty ravintola käyttää runsaasti luomua, vastuullisia kaloja ja tuntee aina pääraaka-aineidensa alkuperän. Lisäksi Joutsenmerkityssä ravintolassa on aina tarjolla kasvisruokaa.”

Joutsenmerkki edellyttää, että ravintola vähentää energian- ja vedenkulutusta, jätemääriä sekä kemiallisten tuotteiden käyttöä. Pääosa käytettävistä tuotteista on ympäristömerkittyjä.

”Tänä päivänä hyvin ajankohtaiset ruokahävikkiasiat on hoidettu Antellissa esimerkillisesti,” Ympäristömerkintä Suomen toimitusjohtaja Riikka Holopainen iloitsee. ”Myös muovisten kertakäyttötuotteiden käyttö on minimoitu.”

”Ympäristötyö on Ifissä tärkeää. Edellytämme, että myös yhteistyökumppanimme hoitavat omat ympäristöasiansa ensiluokkaisesti”, Ifin Group Services -yksikön kehityspäällikkö Yrjö Luukkanen painottaa.

”Antell-ravintolalle myönnetty Joutsenmerkki on osoitus ympäristön kannalta hyvin hoidetusta palveluprosessista ja arvostamme sen korkealle. Jokaisen yrityksen tulee kantaa vastuunsa ympäristöstä”.

Joutsenmerkki on Suomen tunnetuin ympäristömerkki ja yksi Suomen arvostetuimmista brändeistä.

Antell on valtakunnallinen, vuonna 1880 perustettu henkilöstöravintola- ja kahvila-alan perheyritys. Perusarvomme on aitous kaikessa toiminnassamme. Tarjoamme herkullisia makunautintoja ja haluamme olla erinomainen työyhteisö. Pääkonttorimme on Oulussa. Liikevaihtomme vuonna 2017 oli 52,4 milj. euroa, ja palveluksessamme on noin 500 osaavaa ammattilaista.


Lisätietoja:

Antellin liiketoimintajohtaja Tiina Nieminen, p. 020 770 2073, tiina.nieminen@antell.fi
Ifin Group Services -yksikön kehityspäällikkö Yrjö Luukkanen, p. 010 514 2482, yrjo.luukkanen@if.fi
Joutsenmerkin kriteeripäällikkö Karin Bergbom, p. 045 657 8888, karin.bergbom@ecolabel.fi