Saavutettavuustyökalut

Aamiainen antaa suuntaa työpäivään

Julkaistu 17.8.2017

Image for Aamiainen antaa suuntaa työpäivään

Näin kesän loppupuolella on hyvä suunnata katse jo tulevaan syksyyn ja monilla lomalaisilla koittavaan töihin paluuseen ja työssä jaksamiseen. Arjen peruspilarit syntyvät hyvin pienistä asioista. Yksi näistä on ravitseva aamiainen, joka auttaa jaksamaan raskaankin työpäivän.

Hyvän aamiaisen tuntomerkit

Hyvän aamiaisen tuntomerkki on, että sen avulla selviytyy hyvin arkipäivän haasteista. Aamiaisrutiineissa on parannettavaa, jos tuntuu, ettei arkisin jaksa työskennellä sataprosenttisesti.

Aamupalalla on merkitystä fyysisen jaksamisen kannalta, mutta se on myös osa työhyvinvoinnin kokonaisuutta – sitä palapeliä, jonka avulla työntekijä voi ja haluaa antaa parhaansa arjessa. Hyvinvoinnin kasvaessa ajatus luistaa ja uusia ideoita syntyy, näin myös työn tuottavuus ja työhön sitoutuminen kasvavat.

Selätä arjen haasteet aamiaisen avulla

Hyvä aamiainen auttaa ylittämään itsensä joka päivä. Hankalat tilanteet töissä on helpompi selättää, kun nälkä ei vaivaa. Stressinhallinta on suorastaan mahdotonta, jos perustarpeet eivät ole kunnossa.

Aamiaisella on suuri merkitys siihen, että työntekijä voi ja haluaa antaa parhaansa. Vain työssään jaksava työntekijä kykenee innostamaan muita. Hyvä olo, yhtä lailla kuin huono, heijastuu ja tarttuu ympäristöön – niin yhteistyökumppaneihin, kollegoihin, toimittajiin kuin asiakkaisiin.

Työtehon lisäksi aamiainen vaikuttaa koko päivän jaksamiseen. Jos aamupala jää kokonaan välistä, tulee lounaalla usein syötyä aivan liikaa. Napostelun tarve jatkuu helposti iltapäivälläkin, eikä energiaa riitä kuin välttämättömimpiin työtehtäviin – jos niihinkään. Tällaisen työpäivän jälkeen ainoa houkutteleva aktiviteetti on päiväunet. Aamiaisen sivuuttamisella on siis lukuisia seurauksia työntekijöiden aktiivisuuteen ja hyvinvointiin.

Terveelliset rutiinit rakennetaan arkiaamuina

Aamu on hyvä aika rakentaa terveellisiä rutiineja, kun uusi päivä haasteineen ja onnistumisineen on vasta edessä. Jo pienet muutokset aamiaisrutiineissa vaikuttavat isoon kuvaan.

Jos aamu on alkanut herkullisella ja ravitsevalla aamiaisella, on terveellisiä valintoja helppo tehdä myös lounaalla. Kehon tottuessa terveelliseen aamiaiseen ei mieli enää himoitse sokerisia muroja tai lounaspullaa ja rutiinia tekee mieli jatkaa.

Ei ole olemassa yhtä aamiaista joka sopisi kaikille. Monipuolisuus on hyvä ohjenuora, oli suosikkiaamiaisesi sitten perinteinen ruisleipä tai vaikkapa vihersmoothie. Aamupala säilyy mielekkäänä tapana aloittaa päivä, kun muistaa välillä vaihdella lautasen sisältöä. Kukapa meistä jaksaisi joka aamu syödä samaa kaurapuuroa?

Oikeaa ruokaa heti aamusta

Kaikille meistä ruoka ei kuitenkaan yksinkertaisesti maistu heti herättyä. Aamiaisen voi kuitenkin hyvin syödä muutaman tunnin päästä heräämisestä ja näin saada aterian terveyshyödyt käyttöön. On olemassa keinoja nauttia ravitseva aamiainen, vaikka hieman myöhässä.

Oma henkilöstöravintola on nopea ja helppo ratkaisu. Jos aamu alkaa palaverilla, miksei samalla voisi tarjota osallistujille runsasta ja monipuolista aamiaista? Hyvin toimiva henkilöstöravintola tarjoaa puitteet niin tehokkaaseen neuvotteluun kuin ravitsevaa syötävää jokaiseen makuun. Ideointi sujuu jouhevammin, kun jokaisen energiatasot ovat kohdallaan. Osaston tai tiimin yhteinen aamiainen voi olla myös pehmeä lasku vaikkapa maanantaiaamuihin.

Tehokas aamu voi alkaa myös omalla rauhallisella aamiaishetkellä henkilöstöravintolassa. Monet meistä aloittavat aamun joka tapauksessa sähköpostien lukemisella tai päivän tehtävälistan läpikäymisellä, joten miksipä tätä ei tekisi monipuolisen aamiaisen lomassa? Samalla myös muut aamurutiinit tehostuvat.