Saavutettavuustyökalut

Henkilöstöravintolan hyödyt työntekijälle

Julkaistu 10.2.2016

Image for Henkilöstöravintolan hyödyt työntekijälle

Henkilöstöravintola voidaan nähdä työsuhde-etuna, josta on hyötyä sekä työnantajalle että työntekijälle. Tekniikan kehittymisen ja työelämän murroksen myötä työnteko on viime vuosina muuttunut radikaalisti. Henkilöstöravintoloiden tulee vastata sekä työntekijöiden että työnantajien muuttuneisiin tarpeisiin tarjoamalla asiakkaidensa tarpeita vastaavia palveluita.

Käsittelimme jo aiemmassa artikkelissamme tarkemmin henkilöstöravintolan hyötyjä työnantajalle. Tässä artikkelissa keskitymme henkilöstöravintolan tuomiin etuihin työntekijälle. 

Terveelliset ruokailutottumukset

Säännöllinen ateriarytmi ja terveellinen lautasmalli ovat lähes jokaiselle itsestään selviä, mutta helposti arjen kiireessä unohtuvia asioita. Työpäivän lounasruoalla onkin suuri merkitys ravitsemusopillisesti oikean ja terveellisen ruokailutavan omaksumisessa.

Ravinnolla on suuri vaikutus ihmisen yleiseen vireystasoon. Silti osa työntekijöistä sinnittelee koko päivän ilman ruokaa tai syö nopeasti jotain pientä, usein epäterveellistä välipalaa. Lounaan korvaaminen kahvilla ja pienillä välipaloilla johtaa helposti siihen, että illalla täytyy aterioida tuhdisti. Tukeva ateriointi illalla voi haitata ruoansulatusta ja yöunen laatua.

Henkilöstöravintoloissa tarjottujen aterioiden välillä on eroja. Rasvaisen ja yksipuolisen aterian seurauksena on usein raskas olo, joka johtaa väsymykseen ja työtehon laskuun. Pitkällä tähtäimellä epäterveellisestä aterioinnista voi seurata ylipainon kertyminen, verenpaineen nousu sekä verisuonisairauksien ja aikuisiän diabeteksen riskin suureneminen.

Sosiaalinen hyvinvointi

Työn tauottamisella on tutkitusti positiivinen vaikutus yleiseen jaksamiseen ja työn tehokkuuteen. Työyhteisön yhteiset lounas- ja kahvihetket palauttavat ja tarjoavat mahdollisuuden pieneen hengähdystaukoon työnteosta. Nämä tauot edesauttavat myös sosiaalista hyvinvointia.

Kaikki eivät kuitenkaan hyödynnä henkilöstöravintolan palveluita, vaikka ne olisivat tarjolla. Tutkimusten mukaan erityisesti naiset suosivat lounasaikaan eväitä. Riskinä omissa eväissä on kuitenkin se, että ne jäävät ravintoarvoltaan liian yksipuolisiksi tai niistä ei saa tarpeeksi energiaa.

Kun henkilöstöravintolan tarjonta on monipuolista ja jokaiselle löytyy jotain maistuvaa, löytää yhä useampi itsensä lounasaikaan työkavereiden kanssa omasta henkilöstöravintolasta. Siellä ruokailu parantaa kuin huomaamatta työpaikan yhteishenkeä.

Helpotusta arkeen

Henkilöstöravintola tuo helpotusta työntekijän arkeen. Aikaa säästyy, kun lounastauolla ei tarvitse lähteä etsimään lounasta tarjoavaa ravintolaa. Ruokailu omassa henkilöstöravintolassa on työntekijälle monesti myös edullisempaa verrattuna muuhun ravintolatarjontaan.

Työn ja arjen hallinta on muuttunut viime vuosina radikaalisti. Monet henkilöstöravintolat tarjoavatkin nykyään lounasruokailun lisäksi muita palveluja, kuten aamiaisen, välipalan, ruokaa mukaan ostettavaksi tai tilauspalvelutarjoilut esimerkiksi perhejuhliin.

Työntekijöiden on myös helppo sopia lounaspalavereita ja muita tapaamisia henkilöstöravintolaan, jota voidaan hyödyntää tehokkaasti erilaisiin kokouksiin ja tilaisuuksiin.

Kaiken kaikkiaan työntekijä, jonka työnantaja tarjoaa nykyaikaiset henkilöstöravintolapalvelut henkilöstölleen, voi todeta: Olen työnantajalleni tärkeä!

Haluatko lisätietoja?

Lataa maksuton oppaamme Miten yrityksesi voisi hyötyä henkilöstöravintolasta? saadaksesi lisätietoja henkilöstöravintolan tuomista hyödyistä työnantajalle sekä työntekijöille.