Saavutettavuustyökalut

Henkilöstöravintolan viihtyisyys luodaan monilla eri tekijöillä

Julkaistu 21.6.2016

Käsittelimme jo aiemmassa artikkelissamme hieman sitä, mitkä tekijät vaikuttavat henkilöstöravintolan viihtyisyyteen. Tässä artikkelissa kerromme lisää siitä, millä asioilla hyvän ruoan ja ammattitaitoisen henkilökunnan lisäksi voidaan vaikuttaa viihtyisyyteen.

Henkilöstöravintolassa viihtyisyys syntyy lähtökohtaisesti siitä, että asiakas huomioidaan hyvin. Kysymys on usein hyvin pienistäkin teoista, jotka saavat asiakkaan ravintolakokemuksen tuntumaan miellyttävältä. Maistuvan ruoan ja hyvän asiakaspalvelun lisäksi viihtyisyys muodostuu muun muassa puhtaudesta ja siisteydestä, tilankäytöstä ja sisustuksesta.

Viihtyisyys alkaa perusasioista

Ravintolan viihtyisyyden perusasioita ovat puhtaus ja siisteys. Puhtaushan on jo puoli ruokaa! Kun perusasiat ovat kunnossa, keskitytään henkilöstöravintolan ilmeen ja sisustuksen suunnittelussa ensimmäisenä tilan toiminnallisuuteen. Ravintolan sisustus täytyy suunnitella siten, että ruokailu käy nopeasti ja sujuvasti. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kalusteita ei saa olla liikaa, eivätkä pöydät ja tuolit saa olla liian lähellä toisiaan. Ravintolassa täytyy olla riittävän väljää, jotta liikkuminen siellä on sujuvaa.

Ravintolan henkilökunta tietää parhaiten päivittäisistä ravintolan toiminnallisuuteen liittyvistä haasteista tai ongelmista. Tämän vuoksi myös henkilökunta kannattaa ottaa mukaan ravintolan sisustuksen suunnitteluun.

Ravintolan sisustuksen suunnittelussa kannattaa huomioida myös tilan monet erilaiset käyttötarkoitukset. Lounasajan ulkopuolella ravintolassa voidaan järjestää esimerkiksi kokouksia, aamiaistilaisuuksia tai iltajuhlia. Sisustuksessa onkin hyvä suosia liikuteltavia ja moneen käyttötarkoitukseen sopivia kalusteita. Näin sisustus on muunneltavissa helposti erilaisiin tilaisuuksiin ja käyttötarkoituksiin.

Myös ravintolan melutasoon on erittäin tärkeä kiinnittää huomiota, koska melu koetaan herkästi epämiellyttävänä ja häiritsevänä. Isot tilat ovat herkästi kaikuisia ja kalusteiden liikuttelusta sekä astioista aiheutuva kilinä ja kolina ärsyttävät erityisesti väsyneenä ja nälkäisenä. Melu voi siis vaikuttaa merkittävästi negatiivisella tavalla koko ravintolan tunnelmaan. Esimerkiksi erilaisilla akustiikkalevyillä sekä pehmeillä materiaaleilla, kuten verhoilla, on mahdollista pienentää ravintolan melutasoa.

Kalusteratkaisuilla suuri merkitys

Henkilöstöravintolan sisustaminen, somistaminen ja tätä kautta viihtyisyyden rakentaminen on haasteellista, sillä kapasiteettia tarvitaan paljon, mutta neliöt ovat rajalliset. Tästä syystä monet henkilöstöravintolat vaikuttavatkin hyvin kouluruokalamaisilta. Usein ensimmäinen askel kohti viihtyisämpää ruokailuhetkeä saadaan kalustusta muuttamalla.

Kun tilaan tuodaan keskenään erilaisia kalusteita ja niitä ryhmitellään pienille ja suuremmille pöytäseurueille sopiviksi, on ravintolassa asiointi miellyttävämpää ja tunnelma heti kotoisampi.

Valaistus ja muut pienet yksityiskohdat

Valaistuksella luodaan viihtyvyyttä, korostetaan asioita, helpotetaan löydettävyyttä ja ennen kaikkea luodaan tunnelmaa. Katossa olevien loisteputkivalaisimien avulla valaistuksesta saadaan riittävän tehokas, mutta näiden lisäksi ravintolassa on hyvä hyödyntää esimerkiksi roikkuvia valaisimia, kohdennettua valaistusta sekä epäsuoraa valoa. Valaistuksella on vaikutusta tunnelman lisäksi myös ruoan ulkonäköön ja sen houkuttelevuuteen.

Valaistuksen lisäksi viihtyisyyttä voidaan luoda myös kiinnittämällä huomiota erilaisiin pieniin yksityiskohtiin. Viherkasveja, pöytäliinoja, astioita ja serviettejä on helppo muunnella vaikkapa vuodenajan mukaan. Joskus asiakkaita voi ilahduttaa vaikkapa tuoreilla leikkokukilla.

Myös ruoan esillepanoon on syytä panostaa. Houkuttelevan näköinen ruoka kasvattaa ruokahalua ja vaikuttaa makuodotuksiin. Esimerkiksi tuoreilla yrteillä voi helposti koristella noutopöydän, ja samalla asiakas saa mahdollisuuden personoida oman annoksensa. Myös kauniissa pulloissa olevat oliiviöljyt ovat pieniä, mutta arvokkaita lisiä, jotka toimivat paitsi koristeina myös vaihtoehtoina perinteisille salaatinkastikkeille.

Henkilöstöravintola on myös paikka tuoda ravintolan henkilökunnan osaamista esiin. Kun uunituoreet pullat tuodaan saliin tarjolle suoraan pelliltä tai kun jokaisella on tiedossaan kuka ruoan on valmistanut, luo se heti persoonallisempaa ilmettä sekä tätä kautta viihtyisämpää mielikuvaa.

Suunnittelun lähtökohtana asiakkaat

Tärkeimpänä suunnittelun lähtökohtana ovat ravintolan asiakkaat. Kun ravintolan toimintoja ja sisustusta suunnitellaan, tulisi asiakaskunnan mieltymykset tuntea ja huomioida. Kaipaavatko asiakkaat modernia lähestymistä ja luovia ratkaisuja? Vai haluavatko he, että pysytellään perinteisissä malleissa?

Viime vuosina työympäristö on monilla toimialoilla muuttunut valtavasti. Yhä useampi tekee töitä etänä. Myös palavereita halutaan pitää muualla kuin omalla työpisteellä tai neuvotteluhuoneessa. Henkilöstöravintola voi vastata asiakkaiden tarpeisiin tarjoamalla erilaisilla kalusteratkaisuilla toteutettuja rauhallisen työskentelyn, pikaisen palaverin tai vaikkapa nauruntäytteisen kuulumistenvaihdon mahdollistavia paikkoja.

Sosiaalisia hetkiä osataan myös arvostaa aivan eri tavalla yksinäisen tietokoneella istumisen vastapainona. Lounasruokailu onkin useimmille meistä päivän ainoa kunnon tauko ja jopa henkireikä kiireisen päivän keskellä.

Koska henkilöstöravintoloissa ruokailevat asiakkaat ovat päivittäin aikalailla samoja, on ravintolan osattava tuoda aika ajoin myös jotain uutta ja piristävää asiakkaiden arkeen. Tässä voidaan hyödyntää erilaisia teemoja sekä huomioida kauden sesongit, kuten joulu, pääsiäinen tai esimerkiksi vappu. On tärkeää, että asiakkailta kerätään palautetta ja siten saadaan tietoa heidän toiveistaan. Pieniä somisteita on helppo muunnella ja siten tehdä koko ruokailuhetken tunnelmasta entistä miellyttävämpi.

Haluatko lisätietoja?

Lataa maksuton Henkilöstöravintolapalveluiden ostajan oppaamme saadaksesi lisätietoja siitä, mitä tulisi ottaa huomioon henkilöstöravintolapalveluja hankkiessa tai vaihtaessa.