Lähtölaskenta kesälomaan on alkanut monilla työpaikoilla. Koska työelämän muutokset ovat kasvattaneet työntekoon liittyviä vaatimuksia, on lomalla tärkeää keskittyä mieluisiin askareisiin ja lepoon. Onneksi Työterveyslaitoksen mukaan stressi ja työasiat haihtuvat mielestä jo kolmen viikon yhtäjaksoisen loman aikana. Miksi lomailu on nykypäivänä erityisen tärkeää, ja miten varmistaa palauttava loma? Kokosimme tähän artikkeliin parhaat vinkkimme lomaan valmistautumiseen, ole hyvä!
Miksi lomailu kannattaa?
Digitaalisuuden ja työelämän murroksen myötä työn tekemisen aika ja paikka ovat hämärtyneet – yhä useampi kokee painetta olla aina tavoitettavissa, ja työ ulottuu vapaa-ajallekin. Myös työyhteisöjen toimintaympäristö on muuttunut kiihtyvällä vauhdilla, ja jatkuviin muutoksiin sopeutuminen ja uuden oppiminen vaativat työntekijöiltä erittäin hyvää sisäistä muuntautumiskykyä.
Lomalla tulisi pystyä lepäämään ja vain olemaan, koska kiire ja henkinen paine työelämässä ovat selkeästi lisääntyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana. Työn rasituksesta palautuminen on sekä kehollista että mielensisäistä toimintaa. Hyvä vertauskuva palautumiselle on akun lataaminen. Rasituksesta palautunut työntekijä saa enemmän aikaan työssä, tarttuu aktiivisesti asioihin ja oppii uutta.
Kuinka valmistautua palauttavaan lomaan?
Pohdi etukäteen onnistuneen lomasi sisältöä, mutta älä aseta liikaa paineita tai tavoitteita. Osittain suunniteltu, leppoisa lomaohjelma ei stressaa, mutta luo lomalle suunnan. Vaikket ennättäisi lomalla tehdä kaikkea suunnittelemaasi, on loma silti aina hyväksi.
Lomalla stressi tasaantuu tehokkaimmin, kun pyrit noudattamaan säännöllistä unirytmiä ja välttämään ylilyöntejä esimerkiksi herkuttelun suhteen. Vaikka pienet irtiotot piristävät etenkin heti loman alussa, ei ole pahitteeksi noudattaa lomalla samanlaista päivärytmiä kuin arjessakin. Älä ota lomalle mukaan työhön liittyviä välineitä, työkonetta tai puhelinta. Jos huomaat työasioiden tulevan mieleen, kirjaa ajatukset ylös ja päätä, että palaat niihin loman loputtua.
Suunnittele myös lomaltapaluu
Muista, että ennen lomaa et välttämättä ehdi saada kaikkia töitä valmiiksi. Kesken jäänyt työ kuormittaa aivoja, ja pääset nopeammin loman alkuun priorisoimalla. Listaa itsellesi muutamia tehtäviä, jotka haluat ehdottomasti saada pois mielestä ennen lomaa. Muista kuitenkin, että työ jatkuu loman jälkeenkin. Kirjaa siis ylös myös muutama asia, joihin tartut heti lomalta palattua.
Työhyvinvoinnin kannalta on erityisen tärkeää, että työyhteisössä sovitaan mahdollisesta lomien aikaisesta työnjaosta. Puhukaa yhdessä etenkin lomarauhan antamisesta muille.
Haluatko tietää lisää?
Tiesitkö, että työhyvinvointiin panostaminen on myös taloudellisesti kannattavaa? Hyvinvoiva työntekijä jaksaa paremmin ja pystyy suuntaamaan energiansa yhteisesti sovittujen tavoitteiden saavuttamiseen. Lataa Antellin Työhyvinvoinnin ABC-opas täältä.