Saavutettavuustyökalut

Antellilta kolme ehdokasta PRO2019- finaaliin!

Julkaistu 15.11.2018

Tänä vuonna Antellin kaikki kolme upeaa PRO-ehdokasta valittiin edustamaan omaa kategoriaansa PRO-finaalissa. Omien kategorioidensa voitosta kilpailevat tänä vuonna Jutta Kokkonen (Antell Galleria), Ritva Lehtinen (Antell Työtehoseura) ja If Turun Antell-ravintola.

Helsingissä sijaitsevan Antell-ravintola Gallerian lounasravintoloiden kahvilapäällikön Jutta Kokkosen vastuulla on kolme kahvilaa ja 10 työntekijää. Hän työskentelee esimiestehtäviensä lisäksi arjessa muiden kahvilatyöntekijöiden parissa erilaisissa kahvilan tehtävissä. Jutan sydän sykkii niin asiakkaille kuin omalle tiimille.

”Jutta on todellinen helmi! Hän on nöyrästi hakenut vankan kokemuspohjan omalle uralleen ja osaa sitä PRO-palkinnon vaatimin edellytyksin käyttää omassa työssään”, kuvailee Jutan esimies ja viime vuoden PRO-voittaja Satu Honkanen alaistaan.

Rajamäellä Antell Työtehoseurassa työskentelvä kokki Ritva Lehtinen on huikea lounasruoan taikoja. Yli 40 vuotta alalla on tuonut Ritvan ammattitaidon PRO-tasolle. Ritva pitää tärkeimpänä työssään sitä, että voi tarjota asiakkaille terveellisen, monipuolisen ja maukkaan ruoan joka päivä.

”Ritva on erittäin tunnollinen ja tarkka työssään. Hän laittaa itsensä likoon joka päivä 100 %. Persoonana Ritva on valloittava, sydämellinen ja huumorintajuinen. Asiakkaat rakastavat Ritvaa ja hänen ruokaansa!”, toteaa Ritvan esimies Sari Laasonen.

If Turun Antell-ravintola on Suomen ensimmäinen ja ainut henkilöstöravintola, jolle on myönnetty Joutsenmerkki uusimpien, tiukentuneiden kriteerien mukaan. Ravintola käyttää runsaasti luomua, vastuullisia kaloja, tarjoaa kasvisruokaa ja tuntee aina pääraaka-aineidensa alkuperän. Tiimin tärkein kannustin on tyytyväiset asiakkaat.

”Tiimin iloiset ja ammattitaitoiset työntekijät uskaltavat kokeilla ja hypätä rohkeasti uusiin hankkeisiin. Jokapäiväisessä työssä innostutaan eikä hymyä peitellä. Ravintola haluaa olla esimerkillinen ja kehittää jatkuvasti vastuullista ravintolatoimintaa.” kuvailee tiimin esimies Merja Elfvengren.

Nyt kaikki äänestämään Juttaa, Ritvaa ja If Turun Antell-ravintolaa omien sarjojensa PRO- voittoon! Kommentoi omin sanoin alla olevien linkkien kautta, miksi juuri heidän pitäisi voittaa ja kannusta oma suosikkisi voittoon!

Äänestysaikaa on 16.12.2018 saakka!

Jutta Kokkonen: https://propalkinnot.fi/finalistit/jutta-kokkonen/
Ritva Lehtinen: https://propalkinnot.fi/finalistit/ritva-lehtinen/
Antell-ravintola If Turku: https://propalkinnot.fi/finalistit/antell-ravintola-if/

Lisää tietoa PRO-kilpailusta löydät: http://propalkinnot.fi/

Tämä on kahdeksas kerta, kun antellilaisia on mukana ravintola-alan ammattilehden Aromin vuotuisessa PRO-kilpailun finaalissa. PRO on Aromi-lehden järjestämä HoReCa-alan ammattilaisten kilpailu, jonka tarkoitus on nostaa alan arvostusta ja houkutella uusia työntekijöitä alalle.