Antell on ottanut ensimmäisenä suomalaisena yrityksenä käyttöönsä kasvomaksun. Kahvilaostokset on voinut maksaa kesäkuusta lähtien kasvotunnistuksen avulla viidessä Antellin kahvilassa Helsingissä, Turussa, Oulussa ja Lappeenrannassa.
Kasvomaksu by Pivo on OP Labin kehittämä biometriseen tunnistukseen perustuva maksutapasovellus.
Antellin markkinointi- ja viestintäjohtaja Mari Kähkösen mukaan asiakkaat ovat olleet positiivisen uteliaita uudenlaista maksutapaa kohtaan. Myös palveluntarjoaja OP Labin mukaan yhteistyö on lähtenyt käyntiin hienosti.
”Meille on ollut ilo kehittää Kasvomaksua Antellin kanssa, sillä jaamme saman innostuneisuuden ja uskalluksen uuden kokeiluun. Antell-kahviloissa on helppo kenen tahansa asioida ja kahviloissa on tapana tehdä toistuvia pieniä ostoksia. Ympäristönä ne sopivat siis erinomaisesti uuden maksutavan kokeiluun”, OP Labin johtaja Kristian Luoma sanoo.
Valttina nopeus
Kasvomaksu on asiakkaalle nopea ja sujuva tapa hoitaa pienemmät, alle 30 euron maksut. Käteistä tai maksukorttia PIN-koodeineen ei enää tarvita, vaan maksuväline kulkee aina mukana.
Kasvomaksu by Pivo -palvelun voi ottaa käyttöön iPhone-puhelimella lataamalla sovelluksen AppStoresta. Sovellukseen tallennetaan maksukortin tiedot sekä kasvoista määriteltävä kasvotunniste.
Kasvotunniste vahvistetaan ensimmäisen maksun yhteydessä, jonka jälkeen maksuun ei tarvita edes puhelinta. Riittää, että näyttää kasvonsa kassan vieressä olevalle kameralle ja hyväksyy maksun!
Kasvomaksu on tulevaisuutta
Luoma uskoo, että kasvojentunnistus tulee yleistymään kehittyvän teknologian myötä tulevaisuudessa.
Kasvomaksussa käytetään hyväksi 3D-kameraa, jonka avulla torjutaan esimerkiksi kuva- ja videohyökkäykset. Teknologia vertaa maksajan kasvoja järjestelmän kautta tallennettuun biometriseen kasvotunnisteeseen. Mikäli palvelu havaitsee pienimmänkään häiriön tunnistettavan kasvoissa, maksutapahtumaa ei hyväksytä.
Ylpeitä edelläkävijöitä
Antellilla uusi teknologia on otettu vastaan innostuneesti niin asiakkaiden kuin työntekijöidenkin puolelta. Sujuva maksutapahtuma on osa onnistunutta palvelukokemusta. Tärkeintä on, että asiakkaalle jää kahvilavierailusta hyvä maku suuhun.
”Olemme ylpeitä siitä, että voimme tarjota asiakkaillemme uudenlaisen, turvallisen ja äärimmäisen helpon maksutavan ensimmäisenä Suomessa”, Kähkönen sanoo.
Tervetuloa kokeilemaan maksamisen tulevaisuutta Helsingissä Antell Arkadiaan ja Antell Vääksyyn, Turussa Antell Puutorille.