Aidosti hyvää -blogi

Tervetuloa, ihana arki!

Syksyn tullen palataan taas kiireiseen arkeen, jossa tasapainotellaan työn ja harrastusten välillä. Mietityttää, miten saada ruokahuolto toteutettua sekä ajanhallinnan että ravitsemuksen kannalta optimaalisesti. Aikaa vievien tai vaikeiden ruokien valmistus tuntuu hankalalta, ja helpot ratkaisut vetävät puoleensa. Saimme kehityspäällikkö Tomi Schulzen Saarioisen  Foodservice-tiimistä kertomaan oman ajatuksensa tämän yhtälön…

Lue lisää

Kesä ja grilliherkut – ”Ulkona laitetaan ruokaa entistä monipuolisemmin”

Alkukesä on kauneimmillaan ja viihdymme ulkona myös ruokaa laittaessamme. Grillaus ja savustaminen kuuluvat kesäkeittiöön. Ihmiset kokoontuvat mielellään ruuan parissa ja tänä päivänä harrastelijakokitkin tekevät ennakkoluulottomasti kokeiluja myös uudenlaisten raaka-aineiden ja tekniikoiden parissa. Raskaan talven jälkeen on nautinto kokoontua ystävien ja perheen kera viettämään huoletonta aikaa yhdessä. Saimme kehityspäällikkö-keittiömestari Sami Rekolan…

Lue lisää

Miten ympäristövastuu Antellilla toteutuu?

Maailman ympäristöpäivää vietetään vuosittain 5.6. Yksi kolmesta Antellin vastuullisuusohjelman pääteemasta on ympäristövastuu, joka käytännössä tarkoittaa konkreettisia toimenpiteitä ravintoloidemme arjessa. Niin henkilökunta kuin asiakkaatkin pystyvät omalla toiminnallaan vaikuttamaan vaikkapa hävikin syntymiseen tai ravintolan energiankulutukseen.  Ympäristön huomioiminen ammattikeittiössä Ympäristövastuun toteuttaminen varmistetaan henkilöstön riittävällä koulutuksella ja yhteisillä toimintatavoilla. Näistä esimerkiksi vettä ja energiaa…

Lue lisää

Oppilaitosyhteistyö kasvattaa tulevaisuuden tekijöitä

Antellilla on valtakunnallisesti noin 70 toimipaikkaa, joissa eri alojen opiskelijat voivat suorittaa työssäoppimis- ja työharjoittelujaksoja, työkokeiluita tai erilaisia oppilasprojekteja. Opiskelijayhteistyö on molemmille osapuolille mahdollisuus tiedonvaihtoon ja uuden synnyttämiseen. Opiskelijat ovat tulevaisuuden työelämän tekijöitä, ja he voivat myös auttaa yrityksiä pysymään ajan tasalla asiakkaiden muuttuvista vaatimuksista ja toimialan kehityksestä.  Yhteistyö eri…

Lue lisää

Miten synnytetään aidosti hyvä työpaikka?

Antell on tasa-arvoinen työpaikka, jossa jokainen työntekijä on arvokas juuri sellaisena kuin on. Meille on tärkeää olla erinomainen työyhteisö, joka on terveellinen ja turvallinen, ja jossa on mahdollisuus oman osaamisen kehittämiseen. Työhyvinvointi ja hyvä työntekijäkokemus ovat tärkeitä tekijöitä yrityksen menestyksessä. Parhaassa tapauksessa työyhteisö tukee jokaisen jäsenensä jaksamista ja mahdollistaa ammatillisen…

Lue lisää

Vieraanvaraisuus ei katoa

Kokoontumisrajoitukset, etätyöskentely ja virtuaaliset tapaamiset ovat määrittäneet jo reilun vuoden ajan ihmisten kanssakäymistä ja yhdessä työskentelyä. Muuttuvassa maailmassa kokous- ja edustustilaisuudet ovat käytännössä loppuneet kokonaan. Mitä vaikutuksia korona-ajalla on tulevaisuuden tapaamisiin, yhdessä työskentelyyn ja kokoustamiseen?  Etätyö ja modernit työkalut tuovat joustoa elämään ja mahdollistavat uusia toimintamalleja. Todennäköisesti tulemme hyödyntämään erilaisia…

Lue lisää

Mitä juhlapöytään keväällä ja kesällä 2021?

Pääsiäinen aloittaa jälleen tämänkin kevään ja kesän juhlakauden. Rajoituksista johtuen niin valmistujaiset, rippijuhlat kuin muutkin juhlat kannattaa viettää lähipiirissä. Juhlien järjestäminen on mukava aloittaa ideoimalla tarjottavat herkut. Avuksi pyysimme yhteistyökumppanimme Valion koekeittiön keittiömestaria Tuomas Hämäläistä, joka antaa tässä blogissa omat vinkkinsä. Tuomas hoksauttaa, että tämän vuoden juhliin voitaisiin tuoda tuulahdus…

Lue lisää

Asiakastyytyväisyys ja palautteet ohjaavat toimintaamme

Yksi Antellin perusarvoista ja toimintamme kulmakivistä on maku. Asiakastyytyväisyyden kehitystä ja ravintolan Maku-arvosanaa seurataan tarkasti paitsi toimipaikassa, myös koko Antellin tasolla. Pyrimme reagoimaan nopeasti ja avoimesti mahdollisiin ongelmiin ja pyydämme asiakkaita aktiivisesti antamaan palautetta.  Asiakaspalautetta kertyy tänä päivänä useista lähteistä. Asiakaspalautejärjestelmässä on jokaisella ravintolalla oma, yksilöllinen linkkinsä. Tänne kertyvät esim. nettisivujen ja ravintoloissa sijaitsevien…

Lue lisää

Emmi on Antellin PRO2021-finalisti!

Antell Martintalon upea ravintolapäällikkö Emmi Huuskonen on valittu PRO2021-finalistiksi! Hän kisaa Ammattikeittiön päällikkö -sarjan voitosta. Aurinkoisen Emmin sydän sykkii asiakaspalvelulle ja jatkuvalle oman osaamisen kehittämiselle. Tämä on jo kymmenes kerta, kun antellilaisia on mukana ravintola-alan ammattilehden Aromin vuotuisessa PRO-kilpailun finaalissa. PRO on…

Lue lisää

Etäjuhlien järjestäminen

Loppuvuoteen osuu monia tärkeitä juhlia. Olemme tottuneet juhlimaan esimerkiksi itsenäisyyspäivää tai pikkujouluja kaveri- tai työporukalla sekä perheen kesken. Tänä vuonna tilaisuuksien ja juhlien järjestäminen on turvallisuussyistä tiukasti rajoitettua. Erikoislaatuiset ajat vaativat kekseliäisyyttä ja luovuutta – ihmiset tarvitsevat edelleen toisiaan, jopa enemmän kuin aiemmin. Hieman mielikuvitusta käyttämällä on mahdollista järjestää juhlava…

Lue lisää