työyhteisövastuu

Markkinoinnin harjoittelijana Antellilla 

Antellilla työskentelee useita työharjoittelijoita eri rooleissa. Tuemme nuorten työelämään siirtymistä tarjoamalla työhöntutustumis-, harjoittelu- ja työpaikkoja. Syksyn 2021 aikana harjoitteluaan suoritti markkinointitiimissä Iina.

Lue lisää

Mistä työhyvinvointi syntyy?

Blogiteksti mukailee Antellin toimitusjohtajan Tomi Lanton puheenvuoroa marraskuisessa Work Goes Happy -tapahtumassa Helsingin Musiikkitalolla. Otsikon kysymys on vähän kuin kysyisi, mistä onnellisuus syntyy. Vastaus löytyy ihmisten mielistä, ja vastaukset ovat hyvin yksilöllisiä. Pelkkä suorittaminen tai puhdas tavoitteen saavuttaminen luo harvoin pysyvämpää onnellisuutta. Ihmiset haluavat yleensä tulla kohdatuksi yksilöinä ja…

Lue lisää

”Tällä alalla voin tehdä itseäni eniten kiinnostavia juttuja!”

Vuoropäällikkö Jussi on työskennellyt Antellilla vuodesta 2015 saakka. Hyväntuulinen ja työkavereidensa mukaan ihana kollega kertoo itse tällä hetkellä työtään olevan ”huonojen vitsien kertominen, työpaikan DJ / vuoropäällikkö / kokki ja raaka-aineiden tilaajana toimiminen”.  Jussi on kouluttautunut alun perin ravintolakokiksi ja hän aloitteli työuransa Kuopiossa. ”Ensimmäinen harjoittelupaikka opetti periaatteessa kaiken. Siinä…

Lue lisää

Oppilaitosyhteistyö kasvattaa tulevaisuuden tekijöitä

Antellilla on valtakunnallisesti noin 70 toimipaikkaa, joissa eri alojen opiskelijat voivat suorittaa työssäoppimis- ja työharjoittelujaksoja, työkokeiluita tai erilaisia oppilasprojekteja. Opiskelijayhteistyö on molemmille osapuolille mahdollisuus tiedonvaihtoon ja uuden synnyttämiseen. Opiskelijat ovat tulevaisuuden työelämän tekijöitä, ja he voivat myös auttaa yrityksiä pysymään ajan tasalla asiakkaiden muuttuvista vaatimuksista ja toimialan kehityksestä.  Yhteistyö eri…

Lue lisää

Miten synnytetään aidosti hyvä työpaikka?

Antell on tasa-arvoinen työpaikka, jossa jokainen työntekijä on arvokas juuri sellaisena kuin on. Meille on tärkeää olla erinomainen työyhteisö, joka on terveellinen ja turvallinen, ja jossa on mahdollisuus oman osaamisen kehittämiseen. Työhyvinvointi ja hyvä työntekijäkokemus ovat tärkeitä tekijöitä yrityksen menestyksessä. Parhaassa tapauksessa työyhteisö tukee jokaisen jäsenensä jaksamista ja mahdollistaa ammatillisen…

Lue lisää

Emmi on Antellin PRO2021-finalisti!

Antell Martintalon upea ravintolapäällikkö Emmi Huuskonen on valittu PRO2021-finalistiksi! Hän kisaa Ammattikeittiön päällikkö -sarjan voitosta. Aurinkoisen Emmin sydän sykkii asiakaspalvelulle ja jatkuvalle oman osaamisen kehittämiselle. Tämä on jo kymmenes kerta, kun antellilaisia on mukana ravintola-alan ammattilehden Aromin vuotuisessa PRO-kilpailun finaalissa. PRO on…

Lue lisää

Antellilainen kertoo: Maija, kahvilapäällikkö

Kahvilapäällikkö Maija Männikkö Maija kuvaa itseään ”ravintola-alalle eksyjäksi”, jonka asiakaspalvelu-ura on vienyt 15-vuotiaasta jäätelökioskin myyjästä oululaisten Antell Pihan ja Antell Puistonkulman päälliköksi. Tänä päivänä Maijan työnkuva on varsin monipuolinen, ja se työssä hänen mukaansa viehättääkin. Juuri ennen haastattelua kahvilapäällikkö oli päällään tiskialtaan viemärissä selvittämässä tukosta, toisessa…

Lue lisää